Toimintakertomus 2009

YLEISTÄ

Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden alalla. Lisäksi säätiön tarkoituksena on edistää taidetta ja kulttuuria sekä urheilutoimintaa ja ruumiillista kasvatusta ja hyvinvointia Suomen kansakunnan etujen mukaisesti.

Vuosi 2009 oli Jane ja Aatos Erkon säätiön seitsemäs toimintavuosi, jonka aikana toimintaa edelleen kehitettiin ja laajennettiin. Myönnettyjen avustusten osalta toimintavuoden aikana palattiin vuosien 2005-2007 tasolle. Vuosi 2008 oli poikkeus, jonka aikana tehtyjen avustusten määrä oli kolmea edellisvuotta huomattavasti alhaisemmalla tasolla. Tämä johtui pääasiassa siitä, että soveltuvien suurehkojen kohteiden käsittely ja valmistelu siirsi päätökset vuoteen 2009 tai että kyseisten kohteiden rahoitus järjestyi muulla tavalla. Vuonna 2009 avustusten määrä normalisoitui.

Edellisvuosien tapaan säätiön toiminta on keskittynyt vuoden 2009 aikana avustusten käsittelyyn: tulevien avustusten valmisteluun ja aiempina vuosina myönnettyjen avustusten seuraamiseen sekä uusien avustuskohteiden kartoitukseen ja taustaselvitysten tekoon.

Yhteydenotot säätiöön ovat edelleen lisääntyneet niin että vuoden 2009 aikana hakemuksia kirjattiin 160 kappaletta. Vuonna 2007 säätiö sai 62 avustushakemusta ja vuonna 200 niiden määrä oli 131 kappaletta. Kirjallisten hakemusten lisäksi säätiöön tuli lukuisia yhteydenottoja ja tiedusteluja puhelimitse ja sähköpostitse. Hakemusten ja yhteydenottojen määrään vaikuttaa se, että säätiön tunnettuus on lisääntynyt tehtyjen ja julkistettujen avustuspäätösten myötä. Lisäksi tunnettuus on kasvanut yhteydenpidosta ympäröivään yliopisto-, korkeakoulu- ja säätiömaailmaan.

Säätiön suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset verkkosivut ovat osoittautuneet tärkeiksi säätiön toiminnasta kerrottaessa ja ne ovatkin pääasiallinen tietolähde apurahan ja avustusten hakijoille niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

HALLINTO

Hallitus

Yhtiön hallituksen kokoonpano oli vuonna 2009 seuraava: puheenjohtaja Aatos Erkko, varapuheenjohtaja Jane Erkko ja jäsenet Jaakko Rauramo, Marja Leskinen, Sakari Alhopuro ja Nils Ittonen. Hallitus on kokoontunut toimintavuoden aikana kolme kertaa.

Talousvaliokunta

Säätiön hallitus valitsi vuosikokouksessaan 26.5.2009 talousvaliokunnan, jonka puheenjohtajana toimi Nils Ittonen ja jäseninä Heli Rahka ja Karl Tujulin, joista viimeksi mainittu toimi myös valiokunnan sihteerinä. Talousvaliokunta on kokoontunut toimintavuoden aikana neljä kertaa.

Asiamies

Säätiön asiamiehenä on toiminut Heli Rahka.

SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA

Toimintavuotta edeltävänä vuonna 2008 säätiö sai 20 miljoonan euron suuruisen lahjoituksen, jonka turvin säätiö on keskittynyt edelleen säätiön säädekirjan mukaisen toiminnan laajentamiseen. Saatu lahjoitus on sijoitettu sijoitussuunnitelman mukaisesti tilikausien 2008 ja 2009 aikana asteittain osake- ja korkomarkkinoille.

Säätiön sijoituksista on toimintavuoden aikana kertynyt nettotuottoja 8.386.128,00 euroa (2008: nettokuluja – 9.447.088,33 euroa).Pääosa tuotoista muodostui sijoitusten ylöskirjauksista hankintahintaan 6.733.696,26 euroa (alaskirjaukset -11.824.122,85 euroa) ja rahastojen
voitto-osuuksista 1.519.704,86 euroa (2.337.933,12 euroa). Tilikauden aikana ei saatu uusia lahjoituksia (2008: 20.000.000 euroa). Tilikauden ylijäämä oli 5.627.212,46 euroa (ylijäämä 10.207.183,00 euroa). Taseen lyhytaikainen vieras pääoma 4.574.500,00 euroa (3.197.500,00 euroa) koostui päätetyistä avustuksista, jotka tulevat maksuun tulevina vuosina sovittujen aikataulujen mukaisesti.

Säätiön varallisuuden markkina-arvo oli vuoden vaihteessa 54,0 miljoona euroa (46,0 miljoonaa euroa). Osakesijoitusten osuus varallisuudesta oli 70% (51%) ja korkosijoitusten 30% (49%). Osakepainon merkittävä nostaminen toimintavuoden aikana onnistui erinomaisesti.
Markkina-arvoin laskettuna sijoitusten tuotto vuonna 2009 oli +21% tai +9,3 miljoona euroa(-24% tai -13,9 miljoonaa euroa). Osakesijoitukset tuottivat  vastaavasti +29% (-43%) ja korkosijoitukset +8% (+2%). Kokonaisuutena sekä absoluuttinen että suhteellinen markkinatulos vuonna 2009 oli poikkeuksellisen korkea, palautuen hyvin edellisvuoden kurssilaskusta. Toimintavuodesta muodostui lopulta säätiön tähän asti paras sijoitusvuosi.

Rahavarojen hoito ja sijoitustoiminta on tehty hallituksen hyväksymän sijoituspolitiikan mukaisesti ja sijoitustoimintaan liittyvät asiat on käsitelty säätiön talousvaliokunnassa.

VARSINAINEN TOIMINTA

Säätiö on toimintavuoden aikana jakanut avustuksina 2.688.000,00 euroa (2008: 283.550,00 euroa; 2007: 3.541.339,42 euroa). Toimintakulut olivat 70.915,54 euroa (2008: 62.178,67 euroa; 2007: 30.008,85 euroa).

Avustukset olivat seuraavat:

Lasten mitokondriatauti-tutkimukseen, vastuullinen johtaja professori Anu Wartiovaara, 1.625.000 euroa, viiden vuoden ajalle.

Keskoslasten aivotutkimukseen, vastuullinen johtaja professori Kai Kaila, 360.000 euroa, neljän vuoden ajalle.

Tampereen yliopiston Erkko-professuurin Summer School tutkijaseminaareihin,vv. 2010-2011, 210.000 euroa.

Satamajäänsärkijä S/S Turson entisöimisprojektiin, 175.000 euroa.

Forum Marinum, historiallisesti merkittävien alusten dokumentaatioperiaatteiden luominen 2008-2010, 88.000 euroa.

Suomen kirjastoyhdistys ry, 100-vuotistoiminnan juhlistamiseen, 65.000 euroa.

Valokuvaaja Vesa Oja, dokumentaarisen valokuvanäyttelyn ja kuvateoksen tekemiseen suomensukuisista Pohjois-Amerikassa nimeltään Finglish, 53.500 euroa.

Majakka Märketin kunnostukseen, 50.000 euroa.

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu 2009, 20.000 euroa.

Suomen kirjastomuseoyhdistys ry, toiminnan tukemiseen ja valokuvanäyttelyn kokoamiseen, 10.000 euroa.

Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys ry, Kuopion XI valtakunnallisen viulukilpailun tukemiseen, 5.000 euroa.

Euroopan Kulttuurisäätiön Suomen Osasto, juhlavuoden toiminnan ja juhlajulkaisun tukemiseen, 5.000 euroa.

Kanadan Länsirannikon Korsukuoro, Suomen kiertueen tukemiseen 18.-31.8.2009, 5.000 euroa.

Fil.tri Juhani Koivisto, Alfons Almin elämäkerran kirjoittamiseen, 5.000 euroa.

Orimattilan Erkko-lukion stipendeihin, 4.500 euroa.

Balettitanssija Lilli Dahlberg, osallistumiseen Bostonin balettikoulun kesäkurssille, 4.000 euroa.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Maanpuolustussoittokuntien katselmus, lokakuussa 2009, 3.000 euroa.

TILINTARKASTUS

Säätiön hallitus valitsi vuosikokouksessaan 26.5.2009 säätiön tilejä tarkastamaan kauppatieteiden maisteri Johanna Perälän, KHT ja kauppatieteiden maisteri Samuli Perälän, KHT sekä varatilintarkastajiksi kauppatieteiden maisteri Sari Airolan, KHT ja kauppatieteiden maisteri Henrik Sormusen, KHT.

KULUVAN VUODEN TOIMINTA

Säätiö jatkaa valitsemallaan linjalla etsien kohteita korkeatasoisen kansainvälisen tieteellisen tutkimuksen tukemiseksi, lähtökohtana suurehkojen avustuskohteiden valinta, säätiön tarkoitusperien mukaisesti. Säätiö keskittyy edelleen toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen niin että avustuksia voidaan myöntää sääntöjen mukaisella tavalla.

Tämä toimintakertomus on säätiölain edellyttämä toimintakertomus.